Alkuvaiheen tilanneanalyysi

Shira on nyt 4kk ja kaksi viikkoa, ja alkaa oppimaan asioita varsin nopeasti ja palkkautuvuus on todella hyvää, vaikka pikkuista kiinnostaa välillä ihan joku muu, mutta loppujen lopuksi namit rulaa 🙂 Shiran kanssa ollaan aloitettu treenaus jo melkein heti sen jälkeen kun pikkuinen tuli mulle mutta todella vähän korkeintaan pari kertaa viikossa ja siten olemme nostaneen harjoittelumäärän kolmeen neljään kertaan viikossa. Shira osaa hiukan joitain perustottis asioita, kuten istu, maahan, katsekontakti ja luoksetulo varsinkin ilman häiriöitä, mutta ilmeisesti häiriöidenkin kanssa toimii suhteellisen hyvin.

Shira palkkautuu sekä leluilla että nameilla mutta näin alkuvaiheessa käytämme vielä namia ja harjoitellaan leikin kautta leluilla :)Shiran osaamat käskyt: Odota(paikallaan pysymistä), istu, maahan ihan okei vahvistaa pitää vielä. Huomasin aivan lopussa ensimmäisiä treenejä ja myös kotona että shira oli todella väsynyt ja huomasin, että aika kentällä olossa voi olla hiukan liian pitkä.  

Koululla on opetuskertoja viisi kappaletta kera koulutusohjaajien, jokaisella kerralla eri koulutusohjaajat. Toki meidän täytyy harjoitella myös omalla ajalla, koska koulutuskertoja on vähän, mutta toisaalta en kiirehdi minnekään shiran kanssa, koska hän on niin nuori ja tärkeimmät ovat tällä hetkellä juuri katsekontakti ja luoksetulo, joita pitää jatkuvasti vahvistaa myös silloinkin kun koira on jo aikuinen, koska ne voivat hävitä muuten. Päätavoitteeni on lähinnä se että shira tuntee itsensä turvalliseksi koulutustilanteissa ja se että hänellä on hauskaa, mutta myös pyrimme siihen että koulutusjakson päättyessä shira osaisi suurin piirtein seurata, istua ja maata käskystä, sekä pitäisi katsekontaktin minuun häiriössä. Ulkopuolella kurssia treenataan näyttelyasioita ihan yksityisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *